Kaalista nautintoa

Päätin kokeilla tehdä omasta päästä ruokaa, koska mössin alkuperäisen tekeleen, jossa aikaa olisi muutenkin mennyt n. 3 tuntia. Epäröin ja olin melko varma, että pilasin koko satsin, mutta päätin silti kokeilla. Ai että osuin napakymppiin. Herkkua tuli. Jaanpa reseptin täällä. Annan nimeksi

”Kaalista nautintoa”

Kaali 1kg
Pekoni 180g
Jauheliha 400g
Kermajuustosiivuja n.100g (tai tavallista)
Kuohukerma 2,5dl (mikä tahansa hyvärasvainen kerma käy)
Oliiviöljy 0,25dl
Sipuli 2kpl
Valkosipuli 2kpl (isoa kynttä tai kynnettömiä)
Voi 50g (ei tarvitse välttämättä)

…ja mausteina…

Timjami 1tl
Rosmariini 1tl
Suola 1tl
Lihaliemikuutio 1kpl
Jauhettua mustapippuria 1tl
Chili 1tl

1. Pilko kaali, sekä sipuli ja paista ne pannulla pehmeäksi oliiviöljyssä. Lisää sipuli viimeiseksi. Lisää timjami, rosmariini ja suola. Sekoita hyvin. Lisää lopuksi voi sekaan, jos tahdot.

2. Paista samalla jauheliha toisella pannulla ja pilko pekoni ohuiksi siivuiksi sekaan. Lisää lihaliemikuutio pieninä muruina sekaan, sekä mustapippuri. Sekoita hyvin.

3. Kaada kaaliseos, lihaseos ja kerma vuokaan ja sekoita tasaiseksi. Pilko valkosipuli ja ripottele se tasaisesti vuoan päälle. Laita yksi kerros kermajuustosiivuja vuoan päälle. Paista uunissa 200:ssa asteessa 1 tunti.

Ravintolisät

Syön D-Vitamiinia 5000IU. Joskus syön kausittain arginiinia. Nyt tosin ei varallisuus anna myöten moista syödä, joten pysyn vain D-vitamiinissa. Suosittelen tilaamaan iHerbistä, sikahalpaa:

Healthy-Origins-Vitamin-D3-5-000-IU-360-Softgels

Suomen suosituksethan yksikin tuollainen nappi ylittää, mutta Suomen suosituksiin en juuri luota. Suomen terveydenhuolto muutenkin tuntuu perustuvan siihen, että kunhan selviytyy. Ei suinkaan siihen, että kuinka päästä optimaaliin.

Heikkilän Antti sivistää:

Studio55

Turvalliseksi määräksi tämä sivusto kertoo 10 000IU. Tästä olen kuullut ennenkin. D-vitamiinia on myös otettu 12kk ajan 100 000IU verran päivässä nivelrikkoon (lähde ed. sivusto), jollei tästä tule haittavaikutuksia niin mistä tulee? Onkin naurettavaa, että D-vitamiinin vähimmäissaantisuositus Suomessa on vain 7,5 mikrogrammaa (http://fi.wikipedia.org/wiki/D-vitamiini#Tarve_ja_saanti_pohjoisessa) eikä Suomessa ole mahdollista mittuuttaa d-vitamiinipitoisuutta ilmaiseksi.

Oireista motivaatiota

Kirjasin tuossa oireita mitä itselläni on ollut huonosta syömisestä:

– Hengenahdistusta jopa paikallaan ollessa, melkolailla kuuluu arkeen.
– Mittasin aamulla pulssini ja verenpaineeni vasta herättyäni (istualtaan); pulssi 100 verenpaineet suht normaalit. Luin, että korkea pulssi on yleensä indikaattori alkavasta sairaudesta.
– Uni levotonta; kuorsaamista, kääntyilyä (näkee tuhannen rypytetystä lakanasta), virtsalla tulee käytyä kaksi kertaa yössä, nukahtamisvaikeus (menee noin 1-2 tuntia saada unta.
– Päivällä usvaista väsymystä.
– Ärtyneisyyttä, masentuneisuutta (onko ihmekään jos katsoo edes yllä olevia vaivoja)
– Turvotusta.
– Ylipainoa 20-25kg.
– Limaisuutta pitkin päivää, eritoten aamulla, mutta nykyisin myös illalla ennen nukkumaanmenoa. Muuten tasaisesti päivän aikaan.
– Huono itsetunto ulkonäöstä.
– Nälkä useasti. Usein, vaikkei olisi nälkäkään niin on mielihaluja.
– Selkä vaivaa paikoitellen, mutta yllättävän vähän; noidannuolta ja jäykkyyttä.
– Ilman herkkuja ei ole helppo olla kahta päivääkään.
– Närästystä; tosin nyt vasta viime aikoina juomisen ja huonon syömisen päätteeksi.
– Maha sekaisin/kuralla joka viikko. Olen koittanut olla viikkojakin ilman maitoa, mutta maidottomuudella ei ole ollut vaikutusta.
– Iho ei ole paras mahdollinen; lievää aknea.

Luin jostain, että jatkuva korkea pulssi on indikaattori alkavasta sairaudesta.

Motivaatiometsällä

En tee tätä ainoastaan itseni takia, vaan läheisten ihmisteni vuoksi, jotta he näkevät itsessäni tapahtuvan muutoksen ja pyrkisivät tähän siitä motivoituneena itse. Isällälleni on tehty 5-6 pallolaajennusta ja hänellä on ollut 1-2 sydänkohtausta (en muista tarkkaan) ja äidilläni on rytmihäiriöitä. Muitakin fyysisiä vaivoja heillä on ja liikapaino ei heitä niissäkään auta. Tunnen itseni tekopyhäksi toitottaessani terveysasioita ja ollessani itse ylipainoinen. Tämän vuoksi saan hyvää motivaatiota elää oppieni mukaan. Nyt on tullut se piste, että käännän uuden sivun elämässäni ja laitan oppini toteutukseen.

Kirjoista motivaatiota

Ajattelinpa luoda itselleni blogin tukemaan läskieni lähtemistä. Vaaka näytti tänään reippaat 107kg ja normaalipainon yläraja BMI:n mukaan olisi 85kg. Tavoitepainoksi asetan 80kg. Läskinpoltto ei kuitenkaan ole vielä alkanut, eikä ala ihan vielä nytkään, vaan valmistaudun vuoden vaihteeseen asti. Ensimmäinen päivä on hyvä tehdä muutoksia 🙂 Jotenkin tuntuu ideaalimmalta 😛

Mittaan painon lisäksi rasvaprosenttia, joka löytyy vaa’astani. Vaa’an tuloksen ei pitäisi kauheasti heitellä, sillä sama tulos on saatu virallisemminkin mittaamalla. Tällä hetkellä rasvaprosentti oli 24% eli käsittääkseni normaali, vaikka alle kympin olisi bueno.  Tulokset ovat iltapainosta, joten en pidä tätä vielä ”virallisena” punnituksena.

Motivaatiota olen koittanut hakea kirjallisuudesta ja voinkin suositella kahta kirjaa:

101 Fitness Myths ja Wheat Belly.

Ensimmäinen kumoaa kuntoiluun liittyviä myyttejä ja jälkimmäinen kertoo vehnän epäterveellisyydestä. Vehnän lisäksi jätän myös muutkin jauhot, sillä aloitan VHH- ruokavalion.

Postaan myöhemmin kuvia, joissa läskiyteni kukoistaa. Siitä sitten alaspäin. Epäonnistumisia ei ole.